27.12.16

27 X JOULU


Nyt olisi aika vastata Christmas tag -nimisenä haasteena monessa blogissa pyörineisiin 27 kysymykseen! 

Voin jo nyt raottaa mun joulusta sen, että vietämme joulua aina kotimaassa isovanhempien ja sukulaisten kanssa, sekä kyläilemme välipäivinä sukulaisilla ja ystävillä muuten joulun merkeissä. Tänävuonna mummini ja enoni olivat meillä jouluaattona syömässä jouluruokia, viettämässä aikaa ja jakamassa lahjoja. Tänään kävimme isän tädin luona ja vielä olisi ainakin tarkoitus kyläillä kummieni kanssa.

 Eiköhän loput selviä vastauksistani kysymyksiin, joten eikun haasteen pariin!



1. On joulun aika, mitä luet?
– Keskeneräisiä kirjoja, kun kerran on aikaa ja toki jos lahjaksi satun saamaan kirjoja, niin varmasti aloitan niiden lukemisen..
2. Suosikki joululeffa?
– En voi sanoa vain yhtä! Joulutarina, Yksin kotona, Grinch, Niko lentäjän poika, Skipataan joulu..
3. Missä vietät mieluiten juhlapyhät?
– Kotona perheen ja sukulaisten kanssa. Lisäksi on ihanaa vierailla sukulaisten, ystävien ja esimerkiksi kummieni luona joululomalla.
4. Lempi joululaulu?
– Aivan ykkönen on Katri Helenan Joulumaa.
5. Milloin avaatte lahjat?
– Jouluaattona illalla, kun olemme syöneet tukevasti koko porukan kanssa.



6. Osaatko nimetä kaikki joulupukin porot? - Tiedän, että niitä on 8 ja ne liittyvät runoon, mutta en kyllä osaa nimetä niitä! Kuitenkin Petteri on sellainen, jonka tiedän.
7. Mitä joulun traditiota odotat eniten tänä vuonna?
– Ehdottomasti jouluruokia kuten lohta, kinkkua, mätiä, joululimppua, joulutorttuja ja glögiä.
8. Oikea vai feikki joulukuusi?
– Oikea. Meillä on joka vuosi ollut oikea kuusi, joka haetaan itse ja josta ei tingitä. Yritettiin kyllä äitini kanssa suostutella iskää valkoiseen tekokuuseen - huonolla menestyksellä. Täytyy silti myöntää, että isän sanat oikeasta kuusesta ja sen tuoksusta voittaa tekokuusen perustelut.. :D
9. Kaikkien aikojen suosikkisi jouluherkuista?
– Joululimppu & kirjolohen mäti yhdistelmä ja punainen glögi. Niitä ei voita mikään!



10. Rehellisesti: onko lahjojen antaminen vai niiden saaminen parempaa?
– Ehdottomasti antaminen! Kaikki se salapoliisityö ennen lahjojen ostoa, että mitä esimerkiksi sisko katselee haaveillen kaupassa on vaan niin hauskaa. Tottakai joka vuosi jonkun henkilön kohdalla tulee päänvaivaa siitä, mitä oikein hankkisi lahjaksi, mutta kaikesta on aina selvitty, eikä lahjoja ole lähdetty palauttamaan kauppaan. Lisäksi paketointi on mulle mieluista puuhaa ja on ihana antaa kauniita paketteja ja nähdä niiden miellyttävän.
11. Oudoin saamasi lahja?
– Ei tule näin äkkiseltään mieleen yhtään outoa lahjaa vuosien varrelta.. On tullut saatua kaikennäköistä tarpeellista, mieluisaa, toivottua ja hauskaa lahjaksi.
12. Millainen lahjojen paketoija olet?
– Taitava! Rakastan paketointia ja joka vuosi teen myös joulupaketointi talkoita seurallemme.
13. Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?
– Mulla ei ole jouluneuletta tai varsinaista jouluista pyjamaa. Jouluaattona mulla on aina jotain siistiä ja juhlavaa ja jotain punaista päällä.



14. Ihanin joulumuistosi lapsuudesta?
– Kaikki joulut, jotka olen saanut viettää perheen ja läheisten kanssa. Varsinkin lapsuudesta tulee mieleen isovanhempien kanssa vietetyt joulut, joko meillä kotona Helsingissä tai isän vanhempien luona Keski-Suomessa.
15. Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?
– Monenakin jouluna, mutta tänävuonna emme taida ryhtyä siihen :D
16. Suosikkipuuhasi joululomalla?
– Rentoutuminen, syöminen ja läheisten kanssa ajanvietto esimerkiksi ulkoillen tai pelaten jotain lautapeliä.
17. On jouluaatto, mitä lasissasi on?
– Luultavasti kahvia, glögiä tai viiniä.
18. Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?
– Perheeni ja lahja olisi siis jotain yhteistä, kenties leffaliput, elämyslahja, herkkukori tai jokin peli.



19. Mitkä värit tekevät joulusi?
– Punainen, valkoinen, hopea ja kulta!
20. Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain?
– En pidä tietyistä jouluruuista, kuten laatikoista, omenattomasta rosollista ja sienisalaatista. Silti syön niitä jonkun verran aina. Skippaan nykyään Lumiukko -elokuvan, sillä en pidä siitä yhtään.
21. Oletko viettänyt joulua muualla, kuin kotimaassasi?
– En muistaakseni ja en tiedä edes haluaisinko. Kyllä jonkunlainen joulu pitää kotimaassa viettää, ehkä sitten muuten joululomalla voisi karata ulkomaille lomailemaan..
22. On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?
– Kinkkua, vähän jokaista laatikkoa (peruna, lanttu, porkkana), lohta, lihahyytelöä, rosollia, joululimppua mädillä ja silliä ainakin!
23. Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?
– Multa löytyy pelkkiä valkoisia :)



24. Mikä on jouluherkkujen suosikkisi?
– Joululimppu ja mäti ja makeammista joulutortut.
25. Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä?
– Jouluaatosta, sillä pitkä joulunodotus palkitaan ja kaikki on valmista. Lisäksi meillä ainakin jouluaatto on juhlallinen ja joulupäivä enemmänkin kotona rentoutumista ja jotain kivaa tekemistä ihan vaan perheen kesken.. :)
26. Kuva- vai suklaajoulukalenteri?
– Mulle sillä ei ole oikeastaan väliä, tänävuonna kuitenkin oli kosmetiikkakalenteri, kuvakalenteri ja arpakalenteri.
27. Kuulutko pikkujoulukansaan?
– Kyllä kuulun ja yhdet pikkujoulut tuli tänävuonna vietettyä, vaikkakin parit muutkin olisi ollut tarjolla :D

.. Ja jos jokin jouluinen asia ei tästä postauksesta ilmennyt multa saa esimerkiksi kommenteissa kysellä ja vastaan mahdollisimman pian ja hyvin kysymyksiin!

Mulla jatkuu vielä jonkin aikaa loma, joten suunnitelmiin kuuluu yhteistä aikaa perheen & ystävien kanssa, treenaamista, rentoutumista ja ihan vaan lomailua! Joululoma tuli kyllä just oikeeseen paikkaan, koko syksy oli järkyttävää kiirettä ja stressiä  esimerkiksi koulun suhteen.. Mitä teidän joululomaan kuuluu? 

8 kommenttia:

  1. Tää Christmas tag postaus on kyl tosi kiva! Tosi monessa kohdassa samaistuin :-)

    VastaaPoista
  2. Itse en ole vielä kertaakaan törmännyt vastaavanlaiseen postaukseen, mutta oikein kiva idea. Voisin itsekin toteuttaa samanlaisen joskus :D

    http://misslittlemarie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Vitsi ku kiva postausidea! Voisin toteuttaa omaan blogiini tän saman!

    vesipisarasssa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Onpa kiva postaus :) Ja tosi tyylikkäitä kuvia!


    http://eveliinaeteenpain.blogspot.fi/

    Eve

    VastaaPoista
  5. Olipa kiva postaus ja ihania kuvia! :3 pitääpä jäädä selailemaan sun blogia tarkemmin!

    morehighlighter-tessa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Ihana joulupostaus! Välittyy kyllä lämmin fiilis kuvistakin :)

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Ihan kiva postaus! Liityin myös sun blogiisi kun sä kerta mullekin olit liittynyt :) Täytyisi varmaan itsekin joskus tehdä näitä haasteita, sitten vuosien päästä voisi katsoa mitä on itse joskus aikoinaan ajatellut!

    http://finnlandsnorsk.blogspot.fi/

    VastaaPoista